Toimintasuunnitelma ja johtokunta vuodelle 2025

Lapinlahden Sosialidemokraatit ry:n syyskokous on 17.11.2024 pidetyssä kokouksessaan hyväksynyt toimintasuunnitelman vuodelle 2025 ja nimennyt johtokunnan jäsenet.

Toimintavuotta 2025 vietetään teemalla

Lapinlahden Sosialidemokraatit – Sinun puolellasi 120 vuotta.

Toimintavuoden tavoitteena on aktiivisen jäsenmäärän kasvattaminen sekä yhdistyksen näkyvyyden lisääminen. Toimintavuosi keskittyy kunta- ja aluevaalien voittamiseen valtakunnan tasolla ja kampanjalle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen paikallisesti.

Toimintavuoden haasteena tulee olemaan olemassa olevan jäsenistön aktivointi, sekä uusien jäsenten löytyminen ja heidän osallistamisensa yhdistyksen toimintaan.

Toiminnan painopisteet vuodelle 2025:

  1. Jäsenmäärän kasvattaminen ja yhdistystoiminnan kehittäminen
  2. Onnistunut kunta- ja aluevaalikampanja

Puoluekokous on syksyllä 2023 hyväksynyt aloitteen uusien jäsenien maksuttomasta liittymisestä, ns. maistelujäsenyydestä. Uudet jäsenet eivät maksa 2024–2025 jäsenmaksua liittymispäivästä seuraavien 12 kk:n ajan. Toimintavuoden aikana hyödynnetään tätä mahdollisuutta jäsenhankinnassa ja aktivoidaan jokaista uutta jäsentä osallistumaan yhdistyksen toimintaan haluamallaan panoksella. Jokaiseen uuteen jäseneen otetaan henkilökohtainen kontakti.

Kunta- ja aluevaalit käydään huhtikuussa 2025. Jatketaan aktiivista ehdokashankintaa toimintavuoden alussa ja pyritään aktiiviseen kampanjointiin paikallistasolla. Kuntavaaleissa tavoitteena on 3 valtuustopaikkaa, aluevaaleihin tavoitellaan 3 lapinlahtelaista ehdokasta.

Lapinlahden Sosialidemokraatit ry:n sisäinen toiminta vuonna 2025

Yhdistyksen johtokunta kokoontuu noin kuukausittain. Yhdistyksen kevät- ja syyskokoukset pidetään sääntöjen mukaisina ajankohtina. Yhdistys osallistuu Lapinlahdella järjestettäviin tapahtumiin mahdollisuuksien mukaan ja järjestää omia tapahtumia ajankohtaisiin teemoihin liittyen. Puolueosasto osallistuu toimintavuoden aikana piirien ja puoluetoimiston järjestämiin tapahtumiin, joita ovat mm. järjestöpäivät, puolueristeily sekä erilaiset koulutukset ja teemapäivät.

Yhdistyksen näkyvyys, tapahtumat ja tiedottaminen

Pyritään järjestämään toimintavuoden aikana yhdistyksen 120-vuotisjuhlat yhteistyössä piiritoimiston kanssa. Muutoin tapahtumat ja näkyvyystyö painottuvat alkuvuoteen kunta- ja aluevaalien vuoksi.

Yhdistyksen tiedotus tapahtuu ensisijaisesti sosiaalisen median kanavissa sekä yhdistyksen kotisivuilla. Hyödynnetään myös maksullista mainontaa somekanavissa.

Tehdään kuntarajat ylittävää yhteistyötä muiden sosiaalidemokraattisten puolueosastojen ja Savo-Karjalan piirin kanssa. Toritapahtumiin ja aktiiviseen toimintaan osallistumisesta tehdään houkuttelevaa ja kannustavaa koko jäsenistölle. Tapahtumiin ja kokouksiin pyydetään mukaan SDP:n piiri- ja puoluejohdon henkilöitä esimerkiksi videotervehdysten muodossa.

Johtokunta vuodelle 2025
Minna Jääskeläinen, puheenjohtaja
Jorma Rannio, varapuheenjohtaja
muut jäsenet: Leena Tikkanen, Tanja Jokiniemi, Pekka Kasurinen, Milana Rimpiläinen.